torstai 28. toukokuuta 2009

Haastavia harjoituksia

Lähiaikoina ollaan Nunon kanssa vedetty ainakin kolmet etsijäkoiratreenit edellisen raportin jälkeen. Haastetta on ollut yllinkyllin. Nimittäin erään kurssilaisemme koiralla on juoksut. Kyseinen pinserityttö on ollut Nunon mieleen jo aiemminkin ja nyt siis aivan superihana. Ensimmäisellä kerralla, kun kuulin, että Helmillä on juoksut, oltiin Nunon kanssa jo ehditty kävellä ihan viereen. Eli ei toivoakaan, että Nuno ei olisi huomannut mitään erityistä. Tuolloin kuitenkin tehtiin Nunolle pitkä jälki ja maalissa ei ollut Helmi.

Alkuun Nuno ei malttanut keskittyä yhtään ja etsittävänä oleva Julia (leikattu narttu) ei tuntunut olevan yhtään kiinnostava kohde, kun Helmikin oli maisemissa. Tai siis monen sadan metrin päässä, mutta olemassa kuitenkin. ;) Nuno jäljesti Juliaa aina vain pienen pätkän, jonka jälkeen tarttui johonkin risuun tai meni kyselemään meidän kouluttajalta, että josko hänen taskuistaan löytyisi Nunolle nakki tai vaikka kaksikin. Vietiin sitten Nuno vielä vähän eteenpäin ja annettiin uudestaan haju. Sitten Numppa-pumppa hokasi, että hei, töitähän tänne tultiin tekemään ja lähti erittäin itsevarmana ja lujaa jälkeä pitkin. Hirmuisen hienosti Numppa meni sitten ja 90 asteen kulmatkin meni aivan loistavasti. Ilmaisun Nuno teki tosi nopeasti ja huomaamattomasti, tavallisesti Nuno pysähtyy, jäykistyy ja ryhti kohoaa kymmenen senttiä, mutta nyt olikin vain supernopea vilkaisu minuun ja sitten se jäi hengailemaan paikoilleen, mutta ei katsonut maalikoirakkoa, joka oli n. 20-30 m päässä näkyvillä kylläkin. Jäätiin sitten kouluttajan kanssa vähän ihmettelemään, että ilmaisuko tuo nyt oli ja annoin Nunolle uudestaan hajun ja käskyn "etsi". Nunohan tuosta sitten tuumasi, että jos te ootte niin sokeita, että ette näe maalia, niin kai mun on pakko viedä teidät ihan maaliin kiinni. Olisi siis vetäissyt ihan loppuun asti, jos olisin antanut. Ihan loppuun asti meidän ei tarkoitus ole mennä, jos joskus jouduttaisiin tositoimiin ja etsittävä koira olisi arka/pelokas tms. Hieno veto kuitenkin Nunolta, kunhan ensin unohti Helmen. ;)

Toiset treenit olivat sunnuntaina haastavissa olosuhteissa sään puolesta Luukissa. Nunolle oli ohjelmassa tunnin vanha jälki ja pari muuta meidän kurssilaista olivat tulossa suorittamaan loppukoetta. Nyt Nuno yritettiin pitää Helmistä mahdollisimman erossa ja se auttoi. Tosin kyllähän Nuno haistoi, että Helmi on näillä hoodeilla, mutta nyt ei ollut pikkupää ihan sekaisin. Helmin loppukoe oli ensiksi ja se sitten venyikin. Nuno pääsi jäljellä sen ollessa ainakin 1½ tuntia vanha. Jossain vaiheessa Nuno meni kulman ohi ja hukkasi jäljen, joten ei löydetty maalia. Tuohon kulmaan asti Nuno oli seurannut tosi tarkasti Julian, joka taas oli meillä maalissa, tassunjälkiä. Koska Nuno ei maalia löytänyt, eikä kolme ihmistäkään onnistunut näkemään maalia metsältä, yritettiin soittaa maalikoiran emännälle. Useammankin kerran. Ei vastausta. Puhelin oli tainnut jäädä autoon. No asialle otettiin sitten oikea, kokenut etsijäkoira. Mutta kappas vaan, ei löytynyt vieläkään maalia. Hieman oli siis haastava jälki alkeiskurssilaiselle. Vihdoin kouluttajamme löysi maalin ihan kävellen metsää haravoimalla... Nuno meni sitten maaliin ja meitäkään ei löydetty, vaikka meidät sentään puhelimella saatiinkin kiinni. Viimeiseksi otettiin Nunolle helppo, suht lyhyt jälki, jossa oli kulma ja sen Nuno suoritti loppuun asti, vaikka kyllä alkoi olla väsynyt sekä koira että omistaja.

Meidän piti mennä sitten tämän viikon tiistaina loppukokeeseen Nunon kanssa, mutta koska se vanha jälki Luukissa jäi epäonnistuneeksi, niin koe vaihtuikin uuteen treeniin. Olosuhteiden pakosta jälki tehtiin Tuomarilaan ja maalikoirana oli Luca Petran kanssa. Kiitos vaan vielä Petralle avusta! :) Nuno tiesi heti, että Luca meni metsään ja eksynyt kaveri on pakko "pelastaa"! Nuno odotteli autossa yksikseen läheisellä parkkiksella, kun kävin saattelemassa Petran ja Lucan matkaan. Sitten odoteltiin jäljen vanhenemista ja vihdoin päästiin matkaan. Nuno jäljesti jo heti parkkikselta eteenpäin. Pysähdyttiin kuitenkin vielä aloituksessa hetkeksi odottelemaan, kun polkua pitkin, jota Luca ja Petra olivat kulkeneet, tuli ihmisiä. Nuno vaan tuijotteli oikeaan suuntaan ja alkoi levottomana piipata ja olisi sännännyt heti matkaan. Ihmetteli, että eikö me tyhmät ihmiset tajuta, että Luca tarttee pelastaa?!?

No vihdoin lähdettiin jäljelle ja Nuno meni liinan mitan (10 m) edellä Lucan jälkeä pitkin. Tai no pysähtyihän se nostamaan koipea samaan kohtaan, johon Lucakin oli merkannut. Jonkun matkan päässä tulikin vastaan ojan/puron yli vievä silta, jonka takana tuli vastaan snautseri ja kahden ulkoiluttajan kanssa. Pysähdyttiin hetkeksi, että snausku + co. pääsivät sillan yli ja vaikka snausku vähän riekkui Nunon suuntaan, se oli ilmaa meidän pelastuspartiolle. Siis ei paljoa näytä häiritsevän muut Nunoa. Muutenkin polut ovat aika haastavia monine erilaisine hajuineen. Sitten sillan jälkeen tultiinkin risteykseen, jossa mahdollisuuksia oli monia. Polku oli kuitenkin vaihtunut hiekkateiksi ja koska en tiennyt minne Luca ja Petra olivat menneet, oli pakko soittaa ja kysyä. Nimittäin Nuno vähän ilmaisi keskeltä lähtevään kieloniittyyn, joka muuttui sitten kauemapana metsäksi, mutta Nuno lähti kuitenkin hienohelmana hiekkatietä pitkin. Petra ja Luca olivat kuin olivatkin painelleen kieloniityltä sinne metsään ja Nuno veti hiekkatietä, joka kiersi sivustasta, aina sinne metsälle asti, josta sitten kaikkein tieheimmän ryteikön läpi vei meidät Lucan ja Petran taakse. Ja ilmaisu oli tosi selkeä. Hieno Muffinssi!!! Loppu meni siis tyystin ilmavainulla. Kouluttajakin oli tyytyväinen Nunon suoritukseen ja jo parkkiksella hän sanoikin, että Nunosta tulee tosi hyvä etsijäkoira, kun vaan saa lisää itsevarmuutta noihin etsintöihin. :) Loppukokeeseen sitten ensi viikolla.

Maanantaina harjoiteltiin tokoa ja Nuno kävi treenien jälkeen virkistäytymässä kentän viereisessä järvessä. Mikä ihana päätös treeneille. Eilen oltiin agilityssä. Harjoiteltiin erästä III-luokan ratapätkää. Ansaa ansan perään ja koiran piti olla älyttömän hyvin hanskassa kokoajan. Nuno oli hanskassa, mutta hanskat taisi olla Espoossa... No saatiin sekin sitten kunnialla läpi. Sitten treenattiin vähän lähtöjä itsekseen, eli varastamisen poiskitkentää. Ja sitten irtorengasta muutama kerta ja vihdoin oikeaakin rengasta. Aluksi otettiin rimoja varmistukseksi ja Nuno haki renkaan tosi hyvin. Ihan lopuksi mentiin jopa ilman mitään varmistuksia muutama kerta ja erittäin onnistuneet rengastreenit meillä sitten olikin. YES! :D


Lisäystä: kerroin eilen agitreeneistä kotiin päästyäni Kennelylituomarille treeneistämme ja kuinka Nuno kävi vähän ylikierroksilla. Heti, kun on tylsä hetki, niin riekkuminen alkaa... ja että Nunolla on temperamenttia. Kennelylituomarin mukaan vanha sanonta koiran ja omistajan toisiaan muistuttamisesta pitää aina vain päivä päivältä enemmän paikkansa

tiistai 19. toukokuuta 2009

Valokuvaushaastetta pukkaa pitkästä aikaa...

Vähän vielä palaillaan RotuRace-tunnelmiin. Tänään olivat pälähtäneet tulokset nettiin. Nuno oli lopputuloksissa perroista 3. nopein ajalla 7,84 s. Ohi olivat kiitäneet huippunopeat Kola ja Joku. :) Lisäksi Vidan omistajan Sannan muistikortille oli tallentunut aivan ihana kuva radalla kiitävästä Nunosta. Kiitos vielä Sannalle tästä ja muistakin kuvista!


kuva: Sanna

Vesikoirafoorumin valokuvaushaasteisiin on jäänyt vähän lähiaikoina osallistumatta. Tämän viikon aiheena on kuitenkin "Hymy", joten pitihän niitä nunomaisia hymykuvia etsiä ja pari sopivaa RotuRacekuvista löytyikin.

^ Vauhdissakin voi virnistää kavereille...


^ Nunolla on aina jotain meneillään, eli rauhalliset hetket rajoittuvat lähinnä yöaikaan. Kuumahan touhutessa tulee, joten Nunon hymyn kruunaa usein toisesta poskesta roikkuva kieli...



^ Devistäkin oli niin ihqu hymykuva, että laitan sen esille :)

lauantai 16. toukokuuta 2009

Viva el Toro!

Oltiin tänään RotuRacessa. Aurinkoinen sää suosi tapahtumaa ja voi mikä kamaluus päivästä olisikaan tullut kylmällä sadesäällä. Aikataulut heittivät nimittäin useita tunteja, mutta hyvässä seurassa ja iloisella mielellä varustauneilla oli hurjan kiva päivä Hyvinkäällä. Perrojoukkueita oli paikalla jopa neljä kappaletta ja portugeesitkin saivat kuin saivatkin juoksijat kokoon. Vinttikoiraradan aidan takana viehettä tiiviisti seurasi myös yksi katsomo-barbet, jolle jäi torstailta viehepuuhista vähän hampaankoloon ja paikalla oli myös Toro-joukkueemme varapinkoja Diablo Negro, joka jaksoi huiskutella kiinnostaville tapauksille useiden tuntien ajan.



Nunon joukkueessa oli radalla ensin ihanat tytöt eli: Fenómeno Guapo (Milla), Fiera Amistosa (Vida) ja Caramelo Dulce (Jade). Ankkurina sitten toimikin toronimen Rayon Marrón saanut Nunonen.

Koska monen tunnin odottelun jälkeen perrojoukkeet jaksoimme katsoa ja yli puolet joukkueista oli vielä senkin jälkeen juoksematta, päätimme päästää Devin, Nunon ja Lucan kisailemaan Vidan suosiosta viereisellä kentällä, josta sitten lähdimmekin kotiin. Vida ei kyllä tuntunut kovastikaan lämpenevän meidän casanoville.



Mikäs toro on sellainen toro, jota ei punainen vaate kiinnosta?



Mutta osaavatko torot hyppiä?

Lisää kuvia mm. Sankareista sukkahousuissa (portugeesit), Villarealista (perropojat), Vauhtipörröistä ja Rantavahdeista (perroja) ja leikkivästä koiranuorisosta löytyy täältä.
Jaahas, kaikki eivät sitten samaan kansioon mahtuneet (kummallinen vain 500 kuvan raja :D), joten täällä loput.

torstai 14. toukokuuta 2009

Jei rengas...

Jippijaijei, ainakin eilisen rengasharjoitukset menivät putkeen! :) Lisäksi treenailtiin keinua vauhtisuoralla ja Nunohan alkaa olla vähitellen keinumestari, tai siis enää ei niin ihmetytä se keinun liike. Ja pysähtyi tosi hyvin käskyllä "koske" siten, että etutassut oli kontaktilla, odotti keinun laskeutumisen ja rauhassa tuli keinulta pois.

Toinen ratapätkäharjoitus olikin narunjatkeelta nopeutta vaativa alkupätkällä ja lopussa sitten mietittiin ohjausta hyppysuoralla, joka ei ollutkaan suora. Kaikenkaikkiaan oikein kivat ja onnistuneet treenit. :)

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Kiirettä pitää...

Kiirettä pitää tällä viikolla... Maanantaina käytiin etsijäkoiratreeneissä Luukissa. Reilut pari tuntia tuli metsässä rämmittyä taas ja flunssaisen narunjatkeen jalat alkaa olla kaikista lähiaikojen reissuista aika muussina. Onneksi eilen oli "vapaa ilta" eli kävin vain ostelemassa rekvisiittaa viikonlopun RotuRaceen. Nunohan juoksee joukkueen MATADORES Y TOROS ankkurina Toronimellä Rayon Marrón eli Ruskea Salama.

Etsijätreeneissä Nuno aloitti maalikoirana, jonka jälkeen Nunolle tehtiin pidempi suora jälki. Vähän Nuno ihmetteli hajuna ollutta lelua, että hööh, eikös tuo olekaan leikkimistä varten, mutta sitten lähti hyvin jäljelle kuitenkin. Ekan jäljen jälkeen Nuno sai huilivuoron ja minä menin kouluttajamme koiran Roihun kanssa maaliin. Kun Roihu ja minut oltiin pelastettu metsän siimeksestä, tehtiin Nunolle vielä kaarrosjälki, joka olosuhteiden pakosta muutuikin kulmajäljeksi. Mutta tosi hyvin Nuno haki sen kulman ja muutenkin etsi. Tässä meillä hajuna oli lasipurkissa olevia karvoja. Kulmakohdassa olikin sitten aikamoinen ryteikkö, joten hienohelmamme päätti kiertää sen ja palasi sitten sen jälkeen taas jäljelle tosi hyvin. Kaikenkaikkiaan tosi onnistuneet treenit Nunolta. :)

Tänään meillä on agitreenit, joihin otan irtorenkaan mukaan. Nimittäin niihän siinä kävi, että meidän ensimmäiset kisat meni osastolle HYL, kun se rengas näytti olevan täysin ilmaa Nunolle. Se A oli vaan niin ihana siellä takana... Mutta muuten olen ratoihin tyytyväinen, paljon hyväähän siellä myös oli. Ilostusta saatiin mm. näistä: kontaktit meni hyvin, ensimmäistä kertaa uusilla, tyystin erivärisillä esteillä ja ei mitään vaikutusta koiraan, ohjaajan jännityksestä huolimatta koira oli hyvä eli en saanut Nunoa solmuun jännittämisellä, keinu meni jees, Nuno hyppäsi maxipituuden ja -muurin yli (uups, tätäkin ollaan taidettu mennä vain mininä tai medinä aiemmin) ja vauhtia oli ihan kivasti. Nuno myös mitattiin ennen kisaa ja tuomari sai Nunosta sekä medin että maxin ja tästä johtuen laittoi meidät kiertoon, eli Nunoa mittaillaan sitten jatkossakin oikean luokan varmistamiseksi.


Tässä pari upeaa kuvaa Nunosta agiradalla. Kuvat on ystävällisesti ottanut Tuija Kortelainen ja kaikki kuvien oikeudet kuuluvat hänelle! Iso kiitos vielä Tuijalle näistä! :)



Kuva: Tuija Kortelainen

Kuva: Tuija Kortelainen


Kuva: Tuija Kortelainen

Kuva: Tuija Kortelainen

Kuva: Tuija Kortelainen


Ja koska otsikko on kiireinen, niin huomenna taidetaankin sitten mennä vinttikoiraradalle RotuRacen harjoituksiin ja perjantaina etsitään taas metsistä eksyneitä. Lauantaina juostaan sitten ne RotuRacen kisat ja sunnuntaina narunjatke todennäköisesti menee sinne myös, mutta valokuvaajan roolissa.

lauantai 9. toukokuuta 2009

Nuno versus Nakkis

Kisajännitystä lieventämään aloin pohtia Nunon ja Jackson viitosen eroavaisuuksia agilityssä...

Jaksu: vakaa, varma ja ehkä jopa vakavamielinenkin,
Nuno: villi, valloton ja aina joku kuje on tarpeentullessa vedettävissä tassukarvoista (hihasta) tai jopa hännänpäästä.

Jaksu: ei haitannut vaikka ohjaaja sekoilee pahemmankin kerran, ehkä onnella ehtii vielä korjaamaan virheensä
Nuno: Nuno meni jo ja lukee hirmu tarkasti kaikki minimaalisetkin eleet.

Jaksu: mini
Nuno: maxi

Jaksu: luotettava ja varmat esteet
Nuno: no ihan kakara vielä ja kesken kehityksen, joten tällä hetkellä vähän kaikki kesken

Jaksu: lemppari putket, etenkin umpitunneli
Nuno: lemppari A ja puomi

Jaksu: ei innostunut lainkaan lelupalkoista
Nuno: innostuu myös lelupalkasta, mutta nakit on jees

Jaksu: ei seonnut nähdessään muita agiradalla, mutta omia agivideoitaan voi katsoa kerta toisensa jälkeen...
Nuno: Sekoaa jos ei itse pääse radalle, alkaa piippaamaan kuin pikkulintu... tai isompikin ääninen lintu

Näillä mietteillä hyvää yötä ja saa nähdä mitä huominen tuo tullessaan. Toivottavasti ei sada. Ainakaan kaatamalla.