






Palataan sitten leikkitreffitunnelmista vuoden vaihteeseen ja jouluunkin. Tällä kertaa vesikoirafoorumin kuvahaasteen aiheena oli herkuttelu. Narunjatkeiden tuhotessa uudenvuoden illallisella "meat free roast turkeyta", kohtasi El Nunolito oikean kalkkunan kaulan... El Nunolito oli herkusta liiankin innostunut ja vilauttelee useimmissa kuvissa. Yritän kaivaa tähän esiin niitä säädyllisiä.




Vuoden 2009 ensimmäisenä päivänä sitten lähdettiin käymään Nuuksiossa kävelyllä. Ensimmäistä kertaa Nuuksiossa käydessämme (kesällä) meillä toimi oppaana mm. bordercollie Ruuti, jolle Nuno sitten jätti terveisenä Iso-Antiaksen jäälle. Tekstissä kokonaisuudessaan luki "Nuno oli täällä 1.1.2009 terkut Ruutille!" Nuno kyllä vähän katsoi, että hööh, eikös täällä pääsekään enää uimaan, kun jäät olivat vallanneet järven.




Sitten herkuttelusta vielä hieman jouluun. Kuten todettu Keski-Suomessa oli kiitettävän valkoinen joulu ja siitä todisteeksi muutama kuva vielä. Joululahjoja Nuno sai myös. Paketeista löytyivät kaksi nauravaa nakkia (perinteinen lahja koiralle), hampurilainen (vinkulelu) + punainen kulkusella varustettu pikkupanta, toinen lelu ja luu. Ja jotta tässä ei olisi vielä kaikki, niin kerrottakoon, että Nunsku sai myös uuden, hienon, punaisen, pitkälahkeisen fleecepuvun pakkaspäiviä varten. Lisäksi Nunonen oli hirmu hyvä auttamaan muita pakettien avaamisessa. Joulukuusi palloineen sai kyllä olla ihan rauhassa, onneksi.

^ Lumessa on kiva kirmata

^ LumiRÄYH!!!! (eli leiki mun kaa!)


5 kommenttia:
Alin kaulansyöntikuva pisti naurattamaan. Näyttää ihan siltä, että kaula saa aikaan niin suuria nautinnon tunteita ettei niitä voi enää muutoin paremmin tavoittaa kuin poraamalla kaula silmän kautta suoraan aivoihin. :D
Ja onpas Kola tuossa kuvassa tosi pakkasilman värinen. Viileän harmaa kuten ympäristönsäkin. :)
Juuh, kaulalla vaan silmästä sisään... :D
Kolan kuva on tosiaan kyvin viileä sävyiltään. Toisenlainenkin kuva ja melkein liikesellainen on Kolasta myös tallennettu muistikortille. Kola nostaa jalkaa siinä. Yhtä viileät sävyt siinäkin.
Huh, mä katsoin ja katsoin tuota Nunon ekaa herkuttelukuvaa ja näin aluksi kuvan niin, että siinä Nuno istuu, mutta päätä ei ole kuvassa ja tuo pötkylä on Nunon häntä!! En millään tajunnut sitä kuvaa ja ihmettelin, että olettepa jännästi trimmanneet Nunon hännän. No onneksi se oli vaan joku optinen harha tai sitten mun päässä vaan heittää;)
T.Jenni +Vilma ja Elli
www.vilmaelli.vuodatus.net
Hehee, se voisi olla hännän sijasta myös Nunon uusi kieli... ;)
Olisi muuten aika raju trimmaus ollut, kun jos tuo häntä olisi, se näyttää ihan nyljetyltä. Hmm, mä taidan olla tosi loistava näiden otosteni kanssa, kun herättävät keskustelua. :D
Mä kävin taas ihailemassa ja hymyilemässä tuolle Terkkui lähtis -kuvalle. On se niin mainio :)!!
Laitappas tekstiä ja kuvaa Nunskusta uudessa lookissaan :)
Riikka
Lähetä kommentti