Lumisia riemuja ja aukinainen korva...

(taas tuo julkaisuaika pielessä, kun avasin tän tekstin ma...)

Viime treeneissä kävi ikävä tapahtuma, jollaista en toivo kenellekään muulle. Oltiin Nunon kanssa tekemässä muutaman esteen ratapätkää ja Nuno oli pujottelua lopettamassa (sivuhuomautuksena, että oli muuten tosi mahtava pujottelu). Takaani kuulin kiljuntaa ja samassa sitten Nunon kimppuun syöksyi malikka. Kamala rähinä ja sen sekunnin, kun siirryin koirien viereen, mietin, että uskallanko mennä käsineni väliin. Koska huutamani EI ja IRTI eivät tehonneet mitenkään, päätin uskaltaa (= mun koiria ei edellenkään purra, oon mä ennenkin mennyt väliin, vähän vaan on ollut eri kaliberin vastustajat) ja tartuin sitä toista koiraa niskasta kiinni. Tässä vaiheessa toisen koiran omistajakin ehti hallin toisesta päästä paikalle. Onneksi toinen koira irrotti otteensa Nunosta.

Eihän siinä sitten auttanut kuin alkaa vammoja tarkastelemaan. Onneksi sain todeta, että suht pienillä vammoilla selvittiin, vaikka mun mielestä nämäkin ovat jo ihan liikaa. Nunolla oli toinen korva auki, mutta hammas ei kuitenkaan ollut mennyt korvan läpi vaan pitkä haava, josta tuli paljon verta. Niskassa hampaista mustelmat, mutta ei onneksi verta vuotanut. Onneksi Nunolla on 4 kk turkki, joka varmasti suojasi osaltaan.

Vammoja mentiin parempaan auringonvaloon arvioimaan hallin ulkopuolelle. Nunon verta oli käsissäni vaikka kuinka, ja kun juomavesi ei riittänyt käsien pesuun otin lunta käsiini peseäkseni ne lumella. Nuno taas tuli heti kysymään, et hei, heitetäänks nyt lumipalloja. Heti tapahtuman jälkeen, kun olin Nunon tarkistanut, mentiin sisään takaisin ja syötiin hallilla nakkeja ja muita nameja ja otin pari estettä vielä. Ei näyttänyt Nuno olevan moksiskaan. On se ihanan järkevä otus! Treenikaverikin sanoi, että on se sen verran kova, että ei jäänyt kaiveleen. Uskoisin kyllä, että ko. koiraa, jos enää edes tavataan, Nuno pitää silmällä. Narunjatkeelle jäi selvästi suuremmat traumat tapahtuneesta kuin koiralle.

Kotimatkalla huomasin omassa kädessäni pienen verinaarmun (en tiedä mistä tulleen, sillä treenireissulla kuitenkin). Nyt olen tässä muutaman päivän odotellut jotain supervoimia, koska sitä Nunon verta oli tosiaan samoissa kohdin, mutta eipä näy. Afroa en kyllä toivoisi ja luonnonkiharuutta on jo. Mutta sellaisen Nunon aginopeuden tms. voisin kyllä ottaa... Ei varmaan kannata vielä miettiä sopivaa supersankariasua ja -nimeä?

Haavaa on nyt hoideltu ja muuten Nuno on oma itsensä. Hirmu hyvin tuo antaa kaikkia hoitotoimenpiteitä itselleen tehdä, mutta eipä niistä ole ollut ennenkään tarvetta keskustella. Hihnalenkit sucks mun mielestä nyt tosi pahasti mustelmaisen niskan takia, mutta en mä tuota mihinkään koirapuistoonkaan voi viedä. Muita paikkoja ihan lähellä en tiedä, missä pitäisin tuota irti. Valjaat ovat muuttolaatikoissa uudessa kodissa ja me vielä täällä väliaikaisessa.

Jotta koko postaus tuon supersankarivälikevennyksen lisäksi ei menis ihan negatiiviseksi, laitan tähän alle kuvapläjäyksen jäällä iloitteluista. Kolme kuvaa on toissa viikonlopulta, kun oltiin jäällä nykyisen majapaikan lähistöllä Helsingistä ja muut kuvat Siuntiosta sunnuntailta.

^ Koskaan en oo sukeltanut. En järveen, mereen tai lumihankeen...


^ Ai oon vai... Ehkä mä oonkin. Useasti! :D


^ Ota kiinni jos saat! Porhallus, porhallus... (kuva Helsingistä, etenkin tää kannattaa ihan ilmeen takia klikata suuremmaksi...)




^ Joo, toimii tää uus lelukin.

^ Niin kai mä oon kertonut, että juokseminen (jäälläkin) on pop!

^ Prööt vaan sun poseerauskuville! (Helsingistä)

^ Sit tää noutais tällaistakin lelua... (Helsingistä)

^ Liikkuva koira ei sammaloidu vai miten se meni?

Niin ja Narunjatke sai blogiinsa päivitettyä uusimmat pannat...