tiistai 2. joulukuuta 2008

Tiistaita...

Voiko aamu enää ihanammin alkaa,
vettä sataa kun koira nostaa takajalkaa...?

Eli siis lumista ja strutseista ei enää ole nähtävillä kuin pieni nokare jossain ojanpohjalla. Nuno vaan nähtävästi oppi alle viikossa "lumikakkaajaksi" ja tänäkin aamuna metsästettiin pitkään sopivaa paikkaa, kunnes edes joku minimaalinen lumikasa löytyi. Nuno varmaan arvelee omistajansa näön huonontuneen entisestään ja siksi tähtää tuotoksensa valkoiselle alustalle, josta ne ovat helposti havaittavissa keräystä varten... Saas nähdä mitä tuo tekee, kun viimeisetkin lumikiteet ovat kadonneet.

Narunjatke sai myös uuden hienon kameran, joten jatkossa on odotettavissa kuvasaastetta tulvimalla. :) Vielä menee jokunen tovi ennenkuin sitä vekotinta oppii kunnolla käyttämään, mutta saattepa sitten varmaan näkyviinne diasarjan: Nuno eestä, Nuno takaa, Nuno istuu, Nuno makaa... Yritän päivitellä otoksia mahdollisimman pian. Ainakin muistikortilla on odottamassa jo pari onnistunutta kuvaa.

Tein Nunolle lauantaina co-pesun sillä uudella Tigin koirahoitsikalla. Toimi hyvin ja lopputulos oli todella hyvä eli napakat, kosteutetut kiharat ja kiiltävä turkki, mutta tuoksusta iso miinus! Ääh, pitää jatkossa varmaa vedellä erioilia koiran pintaan ennen viimeistä huuhtelua. Jani kyllä tuoksusta piti ja Nuno onkin pari päivää jo ollut kuin tuoksupyyhekumi, jota on kiva haistella...

Ei kommentteja: