keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Kirjeitä kaukomailta...

Tänään oli tullut meille postia kaukaa valtameren toiselta puolelta. Posti koski Nunoa ja oli USAsta. Mutta palataanpas muutaman viikon takaiseen sunnuntaihin, jolloin narunjatkeet kuskasivat Nunon tapaamaa Melinaa tällä kertaa hänen luokseen. Melinalla olikin Nunolle uusi yllätys ja tällä kertaa ei verta joutunut pikku-ukkomme vuodattamaan lainkaan.

Nunolle poskeen tökkästiin vähän pumpulipuikon näköinen tikku ja sitä sitten vatkattiin siellä poskessa pitkään ja hartaasti minuuttikaupalla. Tämä toistettiin kolmesti ja kummastakin poskesta näyte otettiin (tai toisesta kaksi). Näin oli Nuno antanut sylkinäytteen kuin CSI:n tutkimuksissa konsanaan. Olettehan varmaan katsoneet sarjaa, joten tiedätte mistä puhun... Tosin näytteessä piti olla myös poskisolukkoa mukana eli ihan pelkällä syljellä ei pärjätty. Siinä se Nuno sitten kiltisti istui jalkojeni välissä näytetikku poskessa ja Melina heilutteli poskea minkä jaksoi... :)

Näyte sitten lähti Jenkkilään ja tänään sieltä sitten vastaus saapui. Täytyy sanoa, että jänskätti avata kirjettä ja pakko oli ottaa koira kainaloon. PRA:n suhteen vaihtoehtoja on 3, koira on joko sairas, kantaja tai terve. Iloisia olivat uutiset: Nuno on terve/normaali. Optigen-setien ja tätien mukaan tämä tarkoittaa sen lisäksi, että Nuno ei sairastu ko. tautiin, on ihan sama ketä Nuno mahdollisesti humppaisi, niin se ei myöskään periytä sairautta. :) PRA:sta voi tarkemmin lukea vaikkapa Vesikoirat ry:n sivuilta.

2 kommenttia:

Leila kirjoitti...

Heippis myös täältä =)
www.leylam.vuodatus.net

Nunonen-Nenunen kirjoitti...

Moikka moi! :)

Rapsutuksia koiruuksille!