perjantai 16. lokakuuta 2009

Viilausta ja höyläystä

Torstai-illaksi meille oli varattuna virallinen silmätarkastus. Töistä kotiuduttuani lähdin Nunosen kanssa ulkona käymään vähän kävelemässä ja palloa heittämässä. Palloa heitellessä Nuno nosteli etutassuaan vähän oudosti. Nopea tsekkaus eikä koira aristanut mitään kohtaa eikä anturoiden välissä ollut mitään. Lähdettiin sitten kotiin. Kotona Nuno sitten taas jossain vaiheessa nosti sitä samaa tassuaan ja sitten olikin tarkemman tutkimuksen vuoro. Ja niin se oli, että yksi kynsi oli haljennut pahasti, ihan kuin päältä olisi se kynnen kuorikerros kokonaan "sivusaumoista" rikki ja vain juuresta kiinni... Siihen ei selvästikkään sattunut kuin silloin tällöin, joten koira ei ontunut tai nostellut tassuaan jatkuvasti.

No soitto lääkäriasemalle, että kun ollaan kohta tulossa silmiä peilauttamaan, niin ehtisittekös katsoa myös tuota kynttä samalla reissulla? Ensin peilattiin silmät ja sitten vaihdettiin toiselle lääkärille kynsiasiaa hoitamaan. Eläinlääkäri leikkasi tuota irronnutta osaa mahdollisimman lyhyeksi ja Nuno vähän huusikin, mutta verta ei sentään vuodatettu. Toinen vaihtoehto olisi ollut tosi kivulias koko kynnen poistaminen, johon mielellään ei ryhtyisi. Nyt Nunolla on kynsipuolikas, jota pitää kotona viilailla ja tarkkailla. Haluttiin kokeilla jos se parantuisi ilman poistoa, mutta eläinlääkäri vähän ounasteli, että tuollaisilla vammoilla on tapana tulehtua ja sitten on se poisto edessä.

Ostolistalle: tassuun tossu. Treenata ja ulkoilla saadaan normaalisti (jotain hyvää sentään). Alan epäillä, että Kennelylituomari toi Ranskasta jonkun pienen ja mustan ukkospilven mun ja Nunon ylle. Se lähettelee salamoitaan aina välillä meidän suuntaan aiheuttaen milloin hammasmurtumaa, rasitusvammaa, allergista reaktiota tai kuten nyt kynsiongelmaa.

Niin ja ne silmät. Terveet ovat. :)

Ei kommentteja: