Kaavoihinsa kangistunut

Nunon arkiaamut tuppaavat kulkemaan aina samaa rataa:

1) Herätyskello soi --> Nuno tulee kainaloon nukkumaan torkun ajaksi

2) Kahden torkun jälkeen narunjatke suuntaa kylppäriin ja koira seuraa --> Nuno asettuu kylppärin lattialle nukkumaan tai menee (kylmään) saunaan lauteille.

3) Narunjatke menee ehostautumaan toiseen huoneeseen --> Nuno valloittaa sohvasängyn ja jatkaa unia tai katselee ikkunasta sohvasängyllä istuen. Mahdollisesti molempia.

4) Siirrytään alakertaan, kunhan koira ensin herää ja venyttelee. Kennelylituomari käskee laittaa makkarin oven kiinni.

5) Nuno juoksee ruokakupin eteen istumaan.

6) Nuno syö ja tulee nuolemaan keittiön penkkiä tai mun lahkeita (yyh), kysyn söikö se ihan varmasti ihan kaikki --> Nuno menee tarkistamaan kuppinsa

7) Lähdetään ulos:

Ollaan kierretty varmaan jo kaksi vuotta ihan samaa lenkkiä. Okei alussa ja jossain vaiheessa jaksoin varioida tuota ainaista reittiä. Nykyään "hulluina päivinä" kierretään se väärään suuntaan. Täytyy myöntää, että suurin syy on narunjatkeen laiskuudessa, aamu-unisuudessa ja mukavuudenhalussa. Tuolla meidän reitillä on kivasti kakkaroskiksia, kävelytietä ilman autoja ja sen kesto on vähintään 20 min ja riippuen Nunon postien määrästä, se kestää pidempään.

Tällä joka aamuisella kierroksella tutustuu välillä alueen muihin asukkaisiin, tai ainakin oppii tunnistamaan heitä, vaikka varsinaista tutustumista ei kyllä yleensä tapahdu. Kesällä aikataulussa pysymistä rytmitti paidattoman miesjuoksijan joka aamuinen vastaantuleminen. Pitkälle syksyyn hän juoksi vain shortsit jalassa, narunjatke jo taas kaiveli toppatakkiaan esille. Talven tullen ei juoksijaa ole näkynyt. Onkohan tästä vedettävä johtopäätös, että talvella ei voi juosta?

Melkein joka aamuinen näky on myös nainen rattaiden kanssa. Tässähän sinänsä ei ole mitään ihmeellistä, mutta siinä sen sijaan on, että rattaissa ei koskaan ole ollut ketään kyydissä. Ei lasta, ei lemmikkiä, ei nukkea, ei aikuista. Joka aamu rattaita kuitenkin nähtävästi ulkoilutetaan. Täytyy myöntää, etten itse jaksaisi.

Paljon nähdään myös kulmakunnan koiria. On mm. berni Vallua, jota Nuno aina yrittää saada leikkimään. Vallu vaan ei Nunolle lämpene ja arvokkaasti jatkaa vain matkaansa terveydysten jälkeen. Nuno tanssii ja hyörii. Viime viikolla tavattiin karkuteillä ollut silkkiterriemix (ehkä? oli lyhyessä karvassa, hankala tunnistaa), joka räyhäsi ja rähisi Nunolle. Onneksi omistajansa tuli huutelemaan koiraansa ja koira melkein kotinsa kohdalla. Suurin osa koirista me kuitenkin ohitetaan täysin huomioitta, tai kyllä me ne nähdään, mutta ei moikkailla sen kummemmin. Saapa narunjatke sitten jurottaa silmät sirrillään tuttua reittiä robottina eteenpäin.

Nunolle aamulenkit ovat sitä aikaa, kun Numppa saa haistella rauhassa maita ja mantuja. Tai no yleensä ottaen. Mihinkään me ei juututa kyllä sitten pitkäksi aikaa. Muilla lenkeillä ei Nunolla sitten olekaan yleensä aikaa haistella kovinkaan paljon tai sitten sitä vaan suoda narunjatkeen toimesta. Tämä näyttää toimivan meillä ihan hyvin.

Lenkin loppupuolella Nunolla alkaa pieni riekkumisvaihe. Tässä vaiheessa etsimme lähimmän kepin, jonka Nenunen sitten kuljettaa kotiovelle asti Kennelylituomarille tuliaiksiksi (on varmaan tosi otettu näistä lahjoista, niitä on kokoelmallinen). Kepin kanssa ollaan niin ylpeää koiraa ettei tosikaan. Ja juostakin pitäisi. No onhan ne jonkinlaisia aarteita Nunolle. Tämän aamun valinta oli männynrisu havuilla.

Kotona otetaan vielä leikkiä leluilla ennen valmistautumista päivän puuhiin ja töihin lähtöön. Olettekos te muut aamu-urautuneita?