lauantai 24. syyskuuta 2011

Hola, Hola!

Lomat on lusittu. Tämän kertainen bongausreissu tuotti tulokseksi 7 bongausta. Kennelylituomari sai omaan bongauskorttiinsa 8 merkintää, kun autoverovirastoreissulla oli onnistunut bongaamaan yhden perron, joka Narunjatkeelta siis jäi näkemättä. Värityksiltään bongatut olivat joko ruskeita valkein merkein tai sitten valkoisia merkein. Yksi täysin valkoinen saattoi olla, mutta sen näin vain toiselta kyljeltä, edestä ja takaa, joten ehkä sillä yhdellä sivulla joku musta tai ruskea pläntti saattoi olla. Markkinoilta onnistuin bongaamaan jännän värisen otuksen. Lähinnä nuo merkit olivat se "jännäosuus". Kuvasta huonosti näkyy, mutta merkit olivat myös ruskeat tai sitten hyvin likaiset...


Nunon tuliaiset olisivat kaivanneet oman laukun, mutta koska olimme jo etukäteen lentoyhtiön kanssa määrittäneet laukkujen määräksi ruumassa yksi per nenä, sai pikkuotuksemme vain neljä uutta lelua ja uskoisin, että se on tyytyväinen myös osaan Narunjatkeen omista ostoksista:

^ Eli uudet housut ja kengät agiin. Ensi viikolla sitten nähdään pysyykö Narunjatke näillä pystyssä. Espanjassakaan ei urheiluliikkeissä näkynyt naisille jalkapallokenkiä, mutta junnukoot ovat jees Narunjatkeen jalkaan, joten musta-punaiset paholaiset lähtivät kokeiluun. Sopivatpahan väritykseltään treeniliiviinkiin. Samoin tietty sopii mustat housut. Hyvän treenifiiliksen hankkimiseen auttaa aina tietenkin hyvä musa. Siksipä Narunjatke hankki kokoelmiinsa sekä pääkallokuulokkeet että leppäkerttukuulokkeet. Näistä sitten kajahtaakin treenimusa-kokoelman biisit jatkossa lämppä- ja jäähkälenkeillä. Nunon BOT sai uuden kangasmerkin (ainoa jossa oli Espanjan lippu) ja Superman-merkki mahtuisi kyllä pantaankin.

Reissun ehkä parasta ja mielenkiintoisinta antia oli visiitti susipuistoon Antequerassa. Lobo Park -nimiseen puistoon pääsee tarkemmin tutustumaan tästä. Lobo Park on myös tutkimustila tai -puisto. Suurin osa susista (ei tämän vuoden pennut) ovat yhden henkilön käsinruokkimia pentuina, joten ne eivät stressaa ihmisistä, kuten täysin tottumattomat sudet, mutta toisaalta ihminen ei ole koskaan esim. leikkinyt niiden kanssa, kouluttanut niitä tms., joten ne eivät ole samanlaisia susia kuin muualla eläintarhoissa tms. Me osallistuimme opastetulle kierrokselle puistossa. Hitsit kun olisikin ollut järkkäri mukana... Tyytyminen kännykkäkuviin.

Lobo Parkissa näimme neljään eri susilajiin kuuluvia susia. Timber-susia, Alaskan Tundra suden, Eurooppalaisia susia ja Iberian susia. Puistossa oli myös hybridi, eli koirasusi, joka oli päätynyt tarhalle sen puolivuotiaana kokeiltua asemaansa silloisen omistajansa kanssa. Oppaan mukaan onni oli, että kyseessä oli vielä pentu, vaikka omistajalle sydänkohtaus tästä aiheutuikin. Hybridi on valtavan kokoinen. Älyttömättömän iso otus.

^ Alaskan Tundra, joka kestää pakkasta 70 astetta ja lämpöä 50 astetta. Valtavat tassut. Erittäin uhanalainen laji.

^ Eurooppalainen susi. Yksi eurooppalainen oli aiemmin vierailumme aamuna jouduttu nukuttamaan, koska sen suuta oli jouduttu operoimaan. Tämä nuori uros oli vasta heräilemässä uniltaan. Ainoastaan tuo kuvassa oleva nuori narttu, sen täyssisko, oli suhteellisen lähellä heräilevään urosta. Loput olivat ylempänä rinteessä. Koska sudet eivät tajua nukuttamista, vaan yrittäisivät mennä tökkimään nukutettua tarkistaakseen onko ko. susi kuollut, oli puistossa yksi työntekijä vartioimassa heräilevän suden turvallisuutta vaahtosammuttimen kanssa. Jos muut olisivat päässeet toteamaan "että kuollut se on" olisi se ollut kohtalokasta nuorelle urokselle.

Iberian sudet olivat hauskoja tapauksia. Tämä kesänä Iberian susille tuli 3 pentua. Pennut olivat 4 kk ikäisiä. Niitä ei ole lainkaan käsinruokittu, mutta koska muu lauma on, ne suhtautuvat ihmisiin kuten muutkin.

^ Onnistuu ne kielikuvat susiltakin... :)

^ Onko vähän kaunis? Vähän noi sudet oli hienoja!

^ Niin oliks sulla meille jotain biffii???

Oppaalla oli oma sakemanninsa kierroksella mukana. Ei pelännyt susia yhtään, mutta kun kysyin asiasta, niin luonnossa tilanne saattais olla toinen... Aidan takana on turvallista ja koira oli koko ikänsä asunut puistossa. Koira oli vuoden vanha ja siis vielä kakarakin.

Nunoa oli tietty reissussa ikävä. Ikävää lievensi esim. tämä kännykässä oleva video:

Ei kommentteja: